Täytyy olla kiitollinen, että minulla ei koskaan ole ollut mitään suurempia ongelmia kummankaan lapsen kanssa ja molemmista on kasvanut aika suoraselkäisiä ja kilttejä nuoria. Toisinaan sitä kuitenkin tulee mitta täyteen sitä loputonta saamattomuutta, mikä ehkä kuuluu teini-ikään? En mä itsekään kai koskaan mitään kotona tehnyt - joskus vein pyykkejä ja huoneenkin siivosin kun olin ensin viikon kotiarestissa :-D
Noh. Tuohon kotihommiin ja ainaiseen teinien saamattomuuteen liittyen yritin potkaista uudet kotityösäännöt pystyyn tammikuun alussa. Kirjoitin oikein paperille ja lähetin teineille sähköpostilla etukäteen tutustuttavaksi. Illalla sitten töitten jälkeen tein ruoan ja kutsuin kaikki ruokapöytään keskustelemaan säännöistä. Yllättäen tyttäreni kohta 16v, joka on yleensä se pahempi lusmu, otti uudet säännöt ihan "Ok". Mutta herra 17v totesikin, että: "Mä olen nyt sitämieltä, että mä muutan isälle". Ja asiasta toiseen, nyt poika asuu isällään. Iskä otti pojan siis ihan mielellään ja pojan koulumatka ei juuri muuttunut ajallisesti. Alkujärkytyksen jälkeen alan olemaan asian kanssa lähes "ok".
Tähän muutokseen liittyy kyllä hyvin ristiriitaisia tunteita. Aluksi olin hyvin pettynyt ja pelkäsin, ehkä vieläkin, että poika pääsee vähän liiankin helpolla isällään ja oppii lusmuilemaan. Mutta toisaalta, poika on jo 17 - ehkä on aika päästää vähän irti ja antaa hengitystilaa... Nyt meillä on sitten kaksi erillistä perhettä - poikein perhe ja tyttöjen perhe, joissa toinen lapsi käy aina jokatoinen viikonloppu kyläilemässä. Kauhea ikävähän sitä poikaa on ja huoli painaa, kun ei voi itse olla varmistamassa jokaista käännettä.
Ja turha kai mainitakkaan, että nyt niitä kotitöitä riittää sitten minulle. Tytär vie koirat ulos koulun jälkeen ja that's it. Huokaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti