Translate

torstai 6. helmikuuta 2014

5pvä paasto kokemus

Ostin jo uutena vuotena Vogelin viiden päivän paastopaketin Nettiterveysapteekki.fi:stä. Se oli hiukan alennuksessa ja siksi nappasin tarjouksesta kiinni ja ajattelin antaa paastolle toisen mahdollisuuden.

Olen siis yrittänyt paastoa kerran aikasemminkin. Kokemuksesta on varmasti reilusti yli 10 vuotta. Olin silloin kahden leikki-ikäisen äiti ja aika väsynyt. Vaikka väsymys ei ehkä ollut se mikä kaatoi paaston, vaan hyvin heikko itsekuri (josta kärsin ajoittan edelleen) ja huonosti pohjustettu paasto. Silloin sorruin kolmantena päivänä, kun makasin pyörtymäisilläni sängyssä ja haistoin avomieheni valmistaman pekoni-kanapastan alakerrasta...

Tälläkerralla kokemus on ollut suhteellisen helppo. En ole voinut erityisen huonosti tai ollut hurjan huimauksen vallassa. Mutta tälläkerralla tein pohjatyön kunnolla. Jätin kahvin jo heti uuden vuoden jälkeen, söin hyvin kevyesti päivät ennen paastoa, join paljon paljon vettä ja opettelin kestämään nälkää. Toisaalta ajoitin paaston myös viikonlopulle, kun molemmat teinit ovat isällään ja minun ei tarvitse tehdä ruokaa kenellekkään. Eli aloitin paaston varsinaiseti perjantaina aamulla. (Laitoin tyttärelle rahaa perjantaina, että voi käydä vaikka mäkkärissä syömässä, niin mitä tekee teini - tilaa pitsan kotiin :-) Noh, ei tuo vielä mitään onneksi horjuttanut.)

Nälkää olen nähnyt oikeastaan todella vähän. Olen noudattanut Vogelin ohjeita kirjaimellisesti. Vogelin sivuilta löytyy myös tietoa ja ohjeet paastoa varten. Luin ne ennen aloittamista. Paketin mukana tulee myös ohjeet, jotka kannattaa kyllä lukea läpi.


Tiedän, että monet kammoaa paastopaketin mukana tulevia mehuja ja litkuja. Itselleni kaikista suurin ällötys on Molkosan. Sen olen saanut kyllä menemään kivasti alas, puristamalla lirauksen sitruunaa vesi-molkosan lasilliseen ja juomalla litkun pillillä, niin että maku ei kamalasti käy suussa. Mehut, kasvisliemi ja yrttitee taas ovat mielestäni ihan hyvän makuisia. Makuasioita.

Toinen mitä kuulee kavahdettavan on suolihuuhtelu. Se on kyllä ihan välttämätön toimitus, eikä se nyt mitenkään kovin ällöttävää ole. Työkaverini selitti, että hänen exällään oli tapana paastota ja sitten tehdä suolihuuhteluita ja en nyt ole varma, mutta minusta hän sanoi myös että samainen exä siis teki koko suolihuuhtelun makuultaan lattialla. Siis paskomista myöten!?! Hyvänen aika. Eihän sitä ulostulovettä kai ole tarkoitus lattialle laskea - sen kun nousee ylös ja istuu pöntölle...

Kiloklubiin en ole tämän aikana pystynyt "ruokiani" kirjaamaan, kun listoilla ei ole mitään Biotta mehuja, eikä Herbamare kasvislientä... Toki tällä meiningillä kaikki pallukat olisivat pysyneet punaisena. Painon kuitenkin merkitsin ja vyötärön mitan. Paino laski paaston aikana 1,8 kg ja vyötäröltä katosi 5 cm. Luvut on kuitenkin harhaa, sillä normaalisti vartalossa virtaa eri määrät ruokaa ja nestettä, joka varsinkin tuota vyötärönseutua pullistaa. Eli varsinaiseksi laihdutusmetodiksi paastoa ei voi suositella.

Tästä paaston lopetuksesta on nyt viikon verran aikaa ja ruokavalio on aikalailla normalisoitunut. Vähän kevyemmin olisi voinut pidempäänkin ehkä jatkaa, mutta sorruin paastolla sellaiseen ruoka haaveiluun ja reseptien lukemiseen, että oli kauhea into päällä kokeilla kaikkea... Mutta ei paha kokemus ollenkaan.